maanantai 6. syyskuuta 2010

Camée Cupcakes

Pitkästä aikaa leivontapuuhissa :)

Kesä meni pitkälti häähumussa (omat häät & ystävän häät, joissa olin kaasona), joten blogikin on elellyt hiljaiseloa. Nyt kuitenkin innostuin taas tekemään muffinsseja. Idea näihin syntyi jo keväällä, kun luin lehtijuttua Victorian ja Danielin häävalmisteluista, mutta toteutus on tosiaan antanut odottaa itseään tähän asti. Kyseessä siis kuningatar-valkosuklaa -muffinssit (superhelpolla "kaikki vain sekaisin" -reseptillä), jotka on kuorrutettu vaniljarahka-kermavaahdolla (josta osa värjätty pinkiksi) ja koristeltu nonparellein & marsipaanista tehdyin camée-koristein.


Kuningatar-valkosuklaa -muffinssit
(12 kpl)

3 dl vehnäjauhoja
1½ dl sokeria
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
½ tl suolaa
1 muna
1 dl maitoa
1 dl rypsiöljyä
60 g vadelmia
60 g mustikoita
100 g valkosuklaata

Sekoita keskenään vehnäjauhot, sokeri, leivinjauhe, vaniljasokeri ja suola. Sekoita toisessa astiassa muna, maito ja rypsiöljy keskenään ja lisää sitten jauhoseoksen joukkoon. Lisää varovasti kännellen mukaan vadelmat, mustikat ja paloiteltu/rouhittu valkosuklaa (itse pidän sattumista, joten jätin osan paloista vähän isommiksi).
Annostele taikina muffinssivuokiin ja paista 200 asteessa n. 20 min. Koristele jäähtyneet muffinssit haluamallasi tavalla (tai jätä koristelematta, näyttävät kivalta sellaisenaankin).

10 kommenttia:

  1. OOO-LA-LAA. Hienoja ovat! Mietinkin tässä pitkin kesää minne olet kadonnut....Onnea avioliiton solmimisen johdosta. Missä on kuvia hääkakusta??? ;D

    VastaaPoista
  2. Nämä on upeita! Ilmeisesti sulla on jonkinlainen kamee-korun muotti ollut käytössä..?

    VastaaPoista
  3. Sanna (suklaapupu)8. syyskuuta 2010 klo 11.32

    Hönttä: Kiitos :)

    Suzy: Kiitti! Mulla olikin hääkakun suhteen tosi tiukat kriteerit: taisin sanoa, että kunhan nyt on jotain muffinssia suurempaa (en siis ollut ainakaan kakun suhteen mikään bridezilla) :D Mutta ihan kivan kakun illallisravintolamme oli järjestänyt. Sellainen kermakakku, johon oli pursotettu sydän. Ehkäpä siitä vielä tulee kuva tänne blgiin, katsotaan... :)

    Eveliina/Leivinliina: Kiitos! :)

    Hanna/Askarvismi: Joo, kyllä mulla on camée-muotti :) Olen ostanut sen Ullanunelmasta n. vuosi sitten ja juuri huomasin, että heille on nyt tullut myös caméekoru-muotti (taidanpa haluta myös sen).

    VastaaPoista
  4. Oih! <3 Todella upeat ja kauniit nämä cupcakesit! Eihän noita hennoisi edes syödä... :)

    VastaaPoista
  5. Sanna (suklaapupu)8. syyskuuta 2010 klo 18.25

    Kiitos! Kyllä ne katosi varsin nopsaan... :)

    VastaaPoista
  6. Tosi kauniita muffinsseja!
    Nuo sekoita ja heitä uuniin ohjeet on munkin mielestä oikein mukavia! :)

    VastaaPoista
  7. Aivan ihania! Ja näistä voi tehdä monia erilaisia versioita(:

    Blogisi on IHANA!
    Oletko muuten käynyt Kinuskikissan blogissa: http://www.kinuskikissa.fi/
    :D :3 siellä on myös kivoja ohjeita.

    terveisin: FaNisi :D

    VastaaPoista
  8. Kiitos, kiitos :)
    Juu, olen käynyt Kinuskikissan blogissa :) Se oli itseasiassa ensimmäinen leivontablogi, jonne aikanaan eksyin ja osittain siitä syystä tämäkin blogi on nyt olemassa :)

    VastaaPoista