lauantai 2. heinäkuuta 2011

Mansikkainen piknik

Ihanaa, kovasti odotettu kesäloma alkoi! Ensimmäisen kesälomapäiväni kunniaksi päätimme lähteä piknikille Sinebrychoffin puistoon, jonne olikin näin helteisenä päivänä tullut moni muukin nauttimaan auringosta. 

Olen suunnitellut tälle kesälle muutaman teema-piknikin ja tämä mansikkateemainen oli niistä ensimmäinen. Tarjolla oli brie-mansikkasalaattia, juustoja, suolakeksejä ja viinirypäleitä, mansikka-valkosuklaapiirakkaa, mansikkamacaronseja ja vaahtokarkkeja. Juomisina puolestaan Fresitaa, mansikkamehua ja Novelle mansikkainen -kivennäisvettä. Yritimme valita paikan, joka olisi osittain varjossa, mutta kyllä vaan oli niin kuuma, että juomaa olisi pitänyt olla enemmän mukana (meitä oli kaksi ja juomaa mukana 2 l + piccolo-pullo Fresitaa).

 
Mansikka-valkosuklaapiirakka

Pohja
100g voita/leivontamargariinia
¾ dl sokeria
2 dl vehnäjauhoja
1 dl kaurahiutaleita
1 tl leivinjauhetta

Täyte
100 g valkosuklaata
1 prk (200g) valkosuklaa-limerahkaa
1 dl kermaa
1 muna
2 dl mansikoita

Vatkaa pohjaa varten pehmeä voi ja sokeri vaahdoksi. Vatkaa joukkoon muna. Sekoita keskenään venhäjauhot, kaurahiutaleet ja leivinjauhe ja lisää sitten pohjataikinaan. Taputtele taikina piirakkavuoan pohjalle ja reunoille.
Rouhi valkosuklaa pieneksi. Sekoita keskenään rouhittu suklaa, rahka, kerma ja muna. Lisää täyte piirakkavuokaan ja lisää päälle mansikat. Paista uunin alimmalla tasolla 180 asteessa puolisen tuntia.


Mansikkamacarons

Macarons-kuoret
3 munanvalkuista
55g hienosokeria
180g + 2 rkl mansikanmakuista tomusokeria
120g mantelijauhetta

Täyte
100 g valkosuklaata
¼ dl kermaa
mansikkahilloa

Vatkaa valkuaiset pehmeäksi vaahdoksi. Lisää hienosokeri ja jatka vatkaamista, kunnes vaahto napakoituu ja muodostaa vatkainta nostettaessa "huippuja". Siivilöi tomusokeri (180g) ja mantelijauhe ja lisää ne käännellen vaahtoon kahdessa erässä. Lusikoi pursotuspussiin ja pursota leivinpaperoidulle pellille n. kahden euron kolikon kokoisia ympyröitä (macaronsit leviävät hieman, joten jätä hieman tilaa ympyröiden väliin). Kopauta lopuksi peltiä kevyesti pöytäpintaa vasten. Siivilöi 2 rkl tomusokeria macarons-kuorien päälle ja anna niiden levätä huoneenlämmössä 30-45 min ennen paistamista. Paista uunissa 150 asteessa n. 10-15 minuuttia. Anna kuorten jäähtyä kokonaan ennen täyttämistä.

Sivele joka toiselle jäähtyneelle macarons-kuorelle pieni määrä mansikkahilloa (itse käytin mansikka-shampanjahilloa, jota kaapissa sattui sopivasti olemaan). Paloittele valkosuklaa kattilaan ja lisää kerma. Kuumenna ihan pienellä lämmöllä, kunnes valkosuklaa sulaa kerman joukkoon. Anna hetki jäähtyä ja levitä täytetä sitten taas joka toiselle macarons-kuorelle. Yhdistä mansikkahillo- ja valkosuklaakuoret valmiiksi macaronseiksi.

3 kommenttia:

  1. vau mikä picnic :) tuollaiselle osallistuisi itsekin mielellään...

    VastaaPoista
  2. Täytyy sanoo et aivan ihana blogi! :) Ihanii kuvii ja reseptei. Oot tosi hyvä leipoo :)

    VastaaPoista
  3. Lueskelin blogin läpi ja oli kyllä tosi inspiroivia tuotoksia sulla :)

    VastaaPoista