perjantai 28. elokuuta 2009

Geisha Cupcakes

Olin tänään työn puolesta messuilla (ihan vieraana, en näytteilleasettajana) ja tiedättehän, messuosastoilla on hyvin usein tarjolla karkkia, varsinkin Fazerin suklaakonvehteja. No, nämä messut eivät suinkaan olleet poikkeus ja mukaan tarttuikin erilaisten esitteiden ohella niin paljon Geisha-konvehteja, että päätin tehdä niistä Geisha Cupcakeseja viikonlopun kunniaksi. Näissä on sekä kokonainen Geisha-konvehti keskellä yllätyksenä että Geisha-rouhetta taikinassa.

Geisha Cupcakes
(6 kpl)

50 g leivontamargariinia
½ dl sokeria
1 muna
1½ dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
½ dl maitoa
16 Geisha-konvehtia (Fazer)

Kuorrutus:
25 g margariinia
½ prk (100 g) Philadelphia-tuorejuustoa
2 tl vaniljasokeria
200 g mansikanmakuista tomusokeria

Rouhi 10 Geisha-konvehtia. Vatkaa margariini ja sokeri vaahdoksi. Lisää muna voimakkaasti vatkaten. Sekoita keskenään vehnäjauhot, leivinjauhe ja vaniljasokeri ja lisää seos taikinaan. Kaada joukkoon maito ja sekoita tasaiseksi. Lisää lopuksi Geisha-rouhe. Lusikoi muffinssivuokien pohjalle nokare taikinaa, aseta päälle kokonainen Geisha-konvehti, peitä taikinalla (jätä hieman tilaa kohota) ja paista uunissa 175 asteessa n. 20 minuuttia.

Sulata kuorrutetta varten margariini ja anna jäähtyä. Sekoita tuorejuusto ja vaniljasokeri keskenään. Lisää jäähtynyt margariinisula sekä tomusokeri ja sekoita tasaiseksi. Pursota paistettujen ja jäähtyneiden muffinssien päälle. Koristele halutessasi nonparellein.

17 kommenttia:

  1. Herkullisen näköisiä, upeasti aseteltuja tarjolle.

    VastaaPoista
  2. Toisen blogin kautta eksyin tänne. Todella ihanan näköisiä nämä! Muutenkin sulla on tyylikäs blogi. Saanko linkittää?

    VastaaPoista
  3. Sanna (suklaapupu)30. elokuuta 2009 klo 16.46

    Kiitos :)
    Ja ilman muuta saa linkittää :)

    VastaaPoista
  4. Oi,oi, herkkumuffareita!!! Philadelphia on mun ehdoton suosikki ja taikinakin vielä noin herkullinen, mmmm...

    VastaaPoista
  5. Sanna (suklaapupu)30. elokuuta 2009 klo 20.35

    Hih, nämä katosi kyllä aika vauhdikkaasti :) Tein vähän pienemmän satsin, kun syötiin nämä ihan kaksistaan. Tuo kuorrute on muuten aika makeaa, joten sen kanssa ei kannata liioitella (halutessaan sen voi jättää kokonaan poiskin). Itse olen vähän sellaista "mikään ei ole liian makeaa" -tyyppiä, joten laitoin kuorrutetta ihan huoletta :)

    VastaaPoista
  6. Nämä vaikuttaa ihan täydellisiltä, voisin leipoa näitä kaverille synttärilahjaksi kun se ei tykkää kermavaahdosta, joten en voi tehdä perinteistä täytekakkua. Toinen vaihtoehto on kylläkin jokin hyvin suklainen kakku... Löysin juuri blogisi sattumalta ja vaikuttaa tosi hyvältä. Pidän todella leipomisesta, pitäisi vain löytää enemmän aikaa sillekin. :)

    VastaaPoista
  7. Sanna (suklaapupu)31. elokuuta 2009 klo 21.42

    Kiitos! Kiva kun tulit vierailulle ja jätit kommenttia :) Olen itse "löytänyt" leipomisen vasta viime keväänä (tämän blogin perustamisen aikoihin), mutta uuden opettelu on kyllä ollut hauskaa.
    Ja mihin sitten päädytkin kaverisi synttärilahjan suhteen, veikkaanpa, että hän ilahtuu varmasti :)

    VastaaPoista
  8. Näyttääpä mukavan jämäkältä tuo kuorrutus, taidan joskus kokeilla : )

    VastaaPoista
  9. Kauniita muffinsseja! Tilasin juuri itselleni sellaisen muffinssi telineen ja olen etsimässä hyviä muffinssiohjeita. Tämä pääsee ehdottomasti ensiksikokeiltavien listalle:o)

    VastaaPoista
  10. Sanna (suklaapupu)1. syyskuuta 2009 klo 14.52

    Kiitos anskusiili ja Tuulis kivoista kommenteista :)

    VastaaPoista
  11. Sulla on täällä blogissa taas vaikka mitä herkkuja tullut =) Kauniita, tyylillä otettuja valokuvia, ja maistuvan näköisiä leivonnaisia =)

    VastaaPoista
  12. Mahtava ohje, kuorrute on ihanan suussasulavaa! Blogisi on muutenkin ihanan tyylikäs, kiva lukea :)

    VastaaPoista
  13. Kiitokset :)

    VastaaPoista
  14. Oi! Näyttää aivan taivaalliselta ja ohjekkin vaikuttaa todella helpolta. Tämä näyttää niin herkulliselta että on pakko kokeilla! Toivottavasti kaverini tykkää, ajattelin hänelle tehdä syntymäpäivälahjaksi ja sitten piirtää jonkun taulun!

    Isot kumarrukset ja taputukset ohjeelle!!

    VastaaPoista
  15. Ihanan näköisiä, mutta ovatko vaikeita tehdä?

    T. Herkuttelia :)

    VastaaPoista
  16. Voi ei, nämäkin vaikuttaa ihan huipuilta! Pakko piakkoin testata, onnex pikku neidillä on kohta synttärit, niin pääsee kaikkia ihanuuksia testailemaan ;)

    VastaaPoista