sunnuntai 12. syyskuuta 2010

Jauheliha-riisipasteijat

Vaihteeksi suolaisia herkkuja. Tämä on ollut suosikkireseptini pasteijoiden tekoon jo vuosia, joten jaanpa sen teidän kanssanne :) Tosi simppeliä ja niin hyvää.


Jauheliha-riisipasteijat

2 pkt (1 kg) voitaikinalevyjä
1 dl riisiä
100 g jauhelihaa
mustapippuria ja paprikajauhetta maun mukaan
1 sipuli
200 g pippuri-tilli -tuorejuustoa
muna (voiteluun)

Sulata pakastevoitaikinalevyt ja jaa jokainen levy kahdeksi neliöksi. Keitä riisi. Ruskista jauheliha ja kuullota sipuli. Sekoita tuorejuusto joukkoon ja annostele voitaikinalevyille. Taita levyt kahtia kolmioiksi ja painele reunat kiinni haarukalla. Voitele pasteijat munalla ja paista uunissa 200 asteessa n. 10-15 minuuttia.

Kuvan pasteijassa olen ottanut sydänmuotilla voitakinasta kuvioita ja asettanut sitten kaksi sydäntä päällekäin (täyte väliin). Kivaa vaihtelua, joskin yleensä teen näistä ihan kolmioita :)

maanantai 6. syyskuuta 2010

Camée Cupcakes

Pitkästä aikaa leivontapuuhissa :)

Kesä meni pitkälti häähumussa (omat häät & ystävän häät, joissa olin kaasona), joten blogikin on elellyt hiljaiseloa. Nyt kuitenkin innostuin taas tekemään muffinsseja. Idea näihin syntyi jo keväällä, kun luin lehtijuttua Victorian ja Danielin häävalmisteluista, mutta toteutus on tosiaan antanut odottaa itseään tähän asti. Kyseessä siis kuningatar-valkosuklaa -muffinssit (superhelpolla "kaikki vain sekaisin" -reseptillä), jotka on kuorrutettu vaniljarahka-kermavaahdolla (josta osa värjätty pinkiksi) ja koristeltu nonparellein & marsipaanista tehdyin camée-koristein.


Kuningatar-valkosuklaa -muffinssit
(12 kpl)

3 dl vehnäjauhoja
1½ dl sokeria
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
½ tl suolaa
1 muna
1 dl maitoa
1 dl rypsiöljyä
60 g vadelmia
60 g mustikoita
100 g valkosuklaata

Sekoita keskenään vehnäjauhot, sokeri, leivinjauhe, vaniljasokeri ja suola. Sekoita toisessa astiassa muna, maito ja rypsiöljy keskenään ja lisää sitten jauhoseoksen joukkoon. Lisää varovasti kännellen mukaan vadelmat, mustikat ja paloiteltu/rouhittu valkosuklaa (itse pidän sattumista, joten jätin osan paloista vähän isommiksi).
Annostele taikina muffinssivuokiin ja paista 200 asteessa n. 20 min. Koristele jäähtyneet muffinssit haluamallasi tavalla (tai jätä koristelematta, näyttävät kivalta sellaisenaankin).