sunnuntai 27. syyskuuta 2009

Cake Pops

Cookie Popsien yhteydessä jo totesinkin, että innostukseni näihin suloisiin tikkareihin on peräisin Bakerellalta, jonka popsit ovat aivan super-ihania (vai mitä sanotte esim. näistä "lammas-popseista"?).

Cake Popsejakin olen itse asiassa ehtinyt tehdä jo useammankin kerran, mutta ne ovat niin kertakaikkisen hyviä, että ovat ehtineet aina "kadota" ennen kuin saan valokuvattua ne blogia varten. No, tällä kertaa sain vihdoin kuviakin, joten tässäpä näitä :)

Popsejahan voi tehdä tehdä ihan tavallisesta kakkutaikinasta, juustokakkutaikinasta tai vaikkapa mokkapalataikinasta, niinkuin tässä versiossa.
Vihreä väri näissä Cake Popseissa on peräisin käyttämästäni Kultasuklaan Minttu-valkosuklaasta. Hurmaavan värin lisäksi se toi Popseihin myös ihanaa makua :)

Cake Popsit valmistin samalla kaavalla kuin Cookie Popsitkin, paitsi että keksimurujen sijaan käytin tosiaan mokkapalataikinaa (tein ½ satsin yhden uunipellillisen ohjeesta, ilman kuorrutetta). Paistoin mokkapalapohjan normaalisti ohjeen mukaan ja pohjan jäähdyttyä murustelin sen kulhoon ja lisäsin joukkoon ½ prk (100 g) Sunnuntai Vaniljaa (tuorejuuston tyyppistä kasvirasvavalmistetta). Pyörittelin palloiksi (12 kpl) ja laitoin jääkaappiin jähmetymään. Sen jälkeen sulatin vesihauteessa suklaata, kastoin siihen tikkaritikkujen päät (n. 2 cm:n pituudelta), työnsin kakkupalloihin ja laitoin taas jääkaappiin jähmettymään. Jähmettymisen jälkeen dippasin tikusta kiinni pitäen pallot kokonaan sulaan suklaaseen ja koristelin nonparelleilla (suklaaraitojakin olen kokeillut ja ne ovat myös kauniita). Popsit ovat parhaimmillaan seuraavana päivänä, kun ovat koristelun jälkeen saaneet jähmettyä vielä yön jääkaapissa.

17 kommenttia:

  1. Tämä on minulle aivan uusi asia, mutta haluan kyllä ehdottomasti kokeilla vielä joskus! : )

    VastaaPoista
  2. Oi hitsit miten hienoja tikkareita! En ole koskaan törmännytkään vastaaviin, joten kiinnostaisi itsekin tehdä :P Tosi hauskoja. Tulin käväisemään täällä ensimmäisen kerran, ja taidan liittyä heti lukijaksi.

    VastaaPoista
  3. Ihanan näköisiä ja varmasti TODELLA herkullisia =) Sulla tää blogi on todella kaunis, hyviä kuvia ja harmoniaa =)

    VastaaPoista
  4. Kiitoksia ihanista kommenteista!

    Anskusiili: Kannattaa kokeilla, ainakin meidän perheessä näistä on tullut yksi uusista suosikeista :) Amerikkalaisissa blogeissa popseihin törmää tuon tuosta, suomalaisissa vähän harvemmin.

    Insanity_: Kiitos ja kiva kun liityit lukijaksi :) Popseista tosiaan löytyy hauskoja vaihtoehtoja... harkitsen tässä, pitäisikö sitä Halloweeniksi yrittää tehdä kurpitsan näköisiä popseja...

    Ewelyn: Kiitoksia :) Välillä tulee ihan sattumalta kohtuullisia kuvia, taidon kanssa sillä ei ole tekemistä (nimimerkillä kaikki lomakuvani ovat aika kauheita) :)

    VastaaPoista
  5. Kiitos :) Ja saa linkittää, tottakai :)

    VastaaPoista
  6. ooooh! onpa ihanan näkösiä :) selailin läpi merkintöjäs ja totesin et oon niin paljon toteutettavia reptejä syysilloiks et tuun olee melkoinen pallo jo ennen joulua :D keep up the good work!

    t.meri

    VastaaPoista
  7. Sanna (suklaapupu)5. lokakuuta 2009 klo 19.18

    Kiitos Meri, kiva jos täältä löytyy inspiraatiota :) Tehdään joulun jälkeen sitten pelkästään diettiversioita... :D

    VastaaPoista
  8. Vau, ompa ihana blogi! Ihan sattumalta tänne eksyin ja heti jäin koukkuun ;) Näitä ainakin on ihan pakko kokeilla.

    VastaaPoista
  9. Näitä kokeilen myös minä..näyttää ja kuulostaa todella hyvälle :D

    VastaaPoista
  10. Hei, innostuin näistä cake popseista. Tosi ihanan näköisiä! Mistä noita tikkuja voisi hankkia?

    t.Aija

    VastaaPoista
  11. Minä olen ostanut tikut Bake & Partysta: www.bakeandparty.com :)

    VastaaPoista
  12. Wautsi!näyttävät ihanilta! näitä täytyykin tehdä seuraavalla kerralla synttärijuhliin..

    VastaaPoista
  13. Aivan uusi ajatus myös mulle, ja ihan taatusti näitä pitää joskus vielä kokeilla itsekin.
    Linkittäisin sinut myös mielelläni :)

    VastaaPoista
  14. Olen tänään tekemässä ekaa kertaa cake popseja. Olen innokas leipuri ja kaikennäköistä on tullut väsättyä, mutta nämä ovat varmaan tulevaisuuden suosikit. Noihin voisi hienosti pursottaa suklaalla vaikka kissan silmät, nenän ja suun. Sopisi hyvin lasten juhlille ja miksei vähän isompienkin. Näihin törmäsin ekaa kertaa Shanghain Starbuckissa, piti käydä niin kaukana, että tajusi tällaisia olevan olemassa!

    VastaaPoista
  15. Wau! Todella hienoja. Tänään ajattelin itsekkin kokeilla. :) tuttu näytti ja innostuin heti. Ja muutenkin todella hieno blogi. Liityin lukijaksi

    VastaaPoista
  16. Kiitos vinkeistä! Tein cake pops:eja vasta ystävän häihin ja ne olivat ihana somistus tarjoilu pöytään! Valkosuklaalla kuorrutettua,sokerilla tai helmillä koristeltuja.

    VastaaPoista