maanantai 21. joulukuuta 2009

Samppanjamousse

Tämä aikuisten ihana herkku sopii ylellisiin hetkiin. Ohje on Ruokasuosikit-sarjan Suklaa-kirjasta.

Samppanjamousse

taikina
4 kananmunaa
100 g hienoasokeria
75 g jauhoja
1 tl leivinjauhetta
2 rkl kaakaojauhetta
2 rkl voisulaa

mousse
1½ tl liivatejauhetta
3 rkl vettä
3 dl samppanjaa
3 dl kuohukermaa
2 munanvalkuaista
6 rkl hienoasokeria

koristeeksi
50 g tumaa suklaata sulatettuna

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi sähkövatkaimella. Siivilöi ja sekoita jauhot, leivinjauhe ja kaakaojauhe ensin keskenään ja lisää sitten varovasti munaseokseen. Lisää joukkoon sulatettu voi. Levitä taikina tasaisesti leivinpaperin päälle uunipellille ja paista uunissa 200 asteessa n. 8 minuuttia. Anna jäähtyä viisi minuuttia. Vuoraa neljä 10 sentin rengasmuottia leivinpaperilla (itse käytin reunakalvoista tehtyä rinkuloita, joita ei tarvitse vuorata). Leikkaa kakkupohjasta neljä vastaavankokoista kiekkoa ja aseta ne muotteihin. Leikkaa loput kakkupohjasta 2½ cm leveiksi suikaleiksi ja vuoraa niillä muottien reunat.

Pehmitä liivate kylmässä vedessä. Laita sen jälkeen astia kuumaan vesihauteeseen, jotta liivate liukenee. Sekoita joukkoon samppanja. Vaahdota kerma ja sekoita liivate-samppanjaseokseen. Nosta jääkaappiin niin pitkäksi aikaa, että seos on lähes hyytynyt. Sekoita välillä. Vaahdota valkuaiset kovaksi ja vatkaa vähitellen sokeri mukaan. Lisää valkuaisvaahto varovasti samppanjaseokseen ja lusikoi taikinamuotteihin. Nosta kahdeksi tunniksi jääkaappiin (itsellä oli yön yli).

Pursota sulasta suklaasta siksakkia leivinpaperille. irrota kovettuneet koristeet ja asettele moussen päälle (itse käytin koristeisiin suklaamuottia).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti