torstai 31. joulukuuta 2009

Uuden vuoden Irish Cream -juustokakku

Uutta vuotta juhlistamme tänä vuonna avopuolisoni veljen luona ja vien sinne tuliaisiksi tämän Irish Cream -juustokakun.

Kakku on tehty Baileys-juustokakun ohjeella, mutta koska meidän lähellä olevasta Alkosta oli Baileys loppu, on tässä käytetty Carolans irish creamia. Ohjeen olen löytänyt ihan googlaamalla, mutta koska tismalleen sama ohje löytyi todella monelta sivulta, en ole varma sen virallisesta alkuperästä. Minulle kunnia ei siis kuitenkaan kuulu :)

Kuvan alla olevasta alkuperäisestä ohjeesta poiketen käytin pohjaan Domino-keksejä (175 g, irrotin täytteen kekseistä ennen niiden murentamista). Happy New Year! -toivotuksen kirjamet on tehty muottien avulla valkoisesta ja tummasta suklaasta. Lisäksi koristeena on syötäviä kultaisia tähtiä.

Hyvää uutta vuotta!


Baileys-juustokakku

pohja
50 g voita
10 Digestive-keksiä

täyte
3 liivatelehteä
1 dl Baileys kermalikööriä
2 dl kuohukermaa
400 g mascarpone-juustoa
160 g tomusokeria
1 vaniljatangon siemenet

Valmista pohja murentamalla keksit ja sekoittamalla ne sulatettuun voihin. Painele seos voideltuun irtopohjavuokaan.

Laita liivatteet kylmään veteen n. 10 minuutiksi. Vatkaa kerma löysäksi vaahdoksi ja sekoita joukkoon mascarpone, tomusokeri ja vaniljatangon siemenet. Kuumenna Baileys, sulata siihen liivatelehdet ja lisää täytteeseen. Kaada täyte keksipohjan päälle ja anna hyytyä jääkaapissa muutama tunti (tai yön yli).

9 kommenttia:

  1. oli herkullinen kakku. erityisesti suklaakirjaimia on muisteltu lämmöllä vielä tänäänkin!

    -anu

    VastaaPoista
  2. Sanna (suklaapupu)3. tammikuuta 2010 klo 7.38

    Kiva, että maistui :) Myös teidän tarjoilut oli tosi hyvät!

    VastaaPoista
  3. Kiitos :)

    VastaaPoista
  4. tänään käytiin muuten ben & jerry's -jäätelöitä maistellessa seuraavanlainen keskustelu:
    - nää jääkarhusuklaapalat on hyviä
    - onks yhtä hyviä ku suklaakirjaimet bailey's- kakun päällä?
    - ei tietenkään!

    suklaakirjaimia muistellaan siis lämmöllä edelleenkin!

    -anu

    VastaaPoista
  5. Heta: Kiitos paljon!

    Anu: Oho, aikamoinen meriitti! Olen nimittäin maistanut Baked Alaskaa ja ne jääkarhusuklaat oli kyllä hyviä :)

    VastaaPoista
  6. Seuraava kysymys kuuluu, miten ja mistä teit nuo kirjaimet?

    VastaaPoista
  7. Tiina Susanna: Kirjaimet on tehty muottien avulla suklaasta. Muotit ovat täältä: http://www.confetti.fi/epages/Confetti.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/Confetti/Products/2104-3070

    VastaaPoista